Hellittämö

Jooga

hellittamo jooga
Lisää liikkuvuutta ja joustavuutta
Voima ja energia virtaamaan
Tyynempi ja rauhaisampi mieli  
jooga hellittamo

Mitä jooga on?

Jooga on ikivanha alunperin Intiasta lähtöisin oleva kokonaisvaltainen liikuntamuoto, joka lisää liikkuvuutta, joustavuutta ja voimaa, ei ainoastaan kehoon, vaan myös mieleen. Jooga ohjaa oman äänen kuunteluun, itsensä äärelle asettumiseen ja läsnäolon löytämiseen.

Kehon ja mielen yhteistyö

Jooga on kehon ja mielen harjoitus. Joogan avulla saadaan myös joustoa ja liikkuvuutta ylläpidettyä sekä sitkeitäkin jumeja vapautettua. Säännöllisellä harjoittelulla kehon elastisuus lisääntyy ja voima tehdä raskaampiakin liikkeitä kasvaa. Joogan iso hyöty on se, että se tukee elämänhallintaa myös joogamaton ulkopuolella tasapainottaen hermostoa. Itselle annettu aika joogaten näkyy helposti kevyempänä ja rennompana olona elämän eri osa-alueilla. Joogan avulla voi paremman fyysisen jaksamisen lisäksi löytää myös mielen lujuutta ja keinoja selvitä läpi elämän hankalienkin hetkien.

Asanat, meditaatio ja hengitys

Jooga on oman hyvinvoinnin vaalimista, hetkeen antautumista asanoiden (eli jooga-asentojen), meditaation (eli mielen ja ajatusten kuuntelemisen) sekä pranayaman (eli hengitysharjoitusten) keinoin. Joogassa pyritään päästämään irti suorittamisesta itseään kuunnellen ja itsestään oppien ja toisinaan myös itseään haastaen.

A group of women practicing yoga using blocks in a bright studio setting.

Idyllistä joogaa Hellittämössä

Hellittämön jooga on 4–6 henkilön tunti. Pieni ryhmä ja rauhallinen tila tekevät tunnista henkilökohtaisemman, rauhaisamman ja turvallisen kokemuksen. Joogastudiossa paikat on laitettu valmiiksi niin, että jokainen saa keskittyä rauhassa omaan harjoitukseensa. Tunnelmallisessa tilassa voit kääntyä ulkoisesta maailmasta kohti sisäistä rauhaa ja sitä, miltä jooga tuntuu kehossasi. Kaikki joogaan tarvittavat välineet (joogamatot, blokit, bolsterit ym.) löytyvät Hellittämöstä valmiina, sinun ei tarvitse ottaa niitä mukaasi. Halutessasi voit toki käyttää omia joogavälineitäsi.

Joogasta voimavaroja

Hellittämön jooga ei vaadi notkeutta eikä sinun tarvitse venyä spagaattiin tai muihin ääriasentoihn, vaan voit harjoittaa joogaa juuri omista lähtökohdistasi käsin. Jooga on uteliaisuutta, jatkuvaa oppimista, keskittymistä, hyväksyvyyttä, lempeyttä, myös kurinalaisuutta ja pitkäjänteisyyttä sekä oman kehotietoisuuden lisääntymistä. Hetki omalle itselle ja hyvälle ololle.

lasten jooga hellittamo

Hellittämön joogatunnit (max. 6 hlöä)

Hellittämössä on tarjolla kaksi erilaista joogatuntia viikossa. Lempeä ja rauhallinen ”Herättelevä aamujooga” tiistaiaamuisin klo 8-9 ja voimaa ja energiaa nostattava ”Vahvistava hikijooga” perjantaisin klo 17-18. 

Herättelevä aamujooga

Yin joogaa eli rauhallista, venyttävää, vetreyttävää ja hermostoa rauhoittavaa. Yin joogan asanoissa viivytään pitkään ja pyritään rentouttamaan keho ja mieli asanaan. Pitkillä asennoilla päästään vaikuttamaan pinnallisia lihaksia syvemmälle sidekudoksiin, jänteisiin, nivelsiteisiin ja niveliin.

Vahvistava hikijooga

Flow joogaa, jossa asanasta toiseen siirrytään sulavasti sarjassa, liike ja hengitys muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Flow jooga sisältää aurinkotervehdyssarjoja, vinyasa-sarjoja, seisoma- ja tasapainoasanoita sekä rauhallisemman tunnin lopetuksen. Flow jooga vahvistaa lihaksia, kehittää tasapainoa, kehonhallintaa ja lisää kehon joustavuutta. Flow jooga myös tasapainottaa hermostoa.

Jooga hinnasto

  • yksittäinen tunti
  • Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset hinta 11 € (alennukseen oikeuttava todistus esitettävä ennen tunnin alkua Hellittämössä)

13 €
60 min
  • 10 käyntikertaa yksittäisille tunneille
  • Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset hinta 90 € (alennukseen oikeuttava todistus esitettävä ennen tunnin alkua Hellittämössä)

Epassi ja Edenred liikuntaedut käytettävissä Hellittämön joogaan.

115 €
10 x 60 min sarjakortti
VIIKKOTUNNIT (sisältö vaihtuu viikoittan)
  • Rauhallinen, rentouttava ja kehon liikkuvuutta lisäävä herätys uuteen päivään
Tiistai klo 8-9: Yin jooga "Herättelevä aamujooga"
  • Liikkuva, dynaaminen, virtaava ja energisoiva aloitus viikonloppuun
Perjantai klo 17-18: Flow jooga "Vahvistava hikijooga"
YKSITYISTUNNIT RYHMILLE
  • Vain teidän omalle porukalle Hellittämön tunnelmallisessa joogastudiossa
  • Sopii erinomaisesti synttäreille, polttareille, kaveriporukoille tai yrityksen tyhy-päivään
  • Tunnin sisältö sovitaan toiveidenne mukaan (rauhallinen, rento, vahvistava, liikkuva, energisoiva)
  • Tuntiin kuuluu loppurentoutus, halutessanne äänimaljan tai koshi-kellon soittoa ja kortin nosto hetkeen sopivasta pakasta sekä yrttitee tunnin lopuksi
140 €
60 min Jooga (Yin/Flow) 1-6 hlöä

Joogan viikkotuntien paikat varataan varauskalenterista. Voit varata paikkasi myös puhelimitse tai sähköpostilla. Ryhmään otetaan enintään 6 osallistujaa, ja tunti toteutuu, kun ilmoittautuneita on vähintään 4.

Ryhmille järjestettävistä yksityistunneista voit kysyä puhelimitse tai sähköpostilla.

jooga puuasana vrksasana hellittamo